Kun haastattelin Sipilää Apu-lehteen keväällä 2012, sain hänestä erittäin myönteisen kuvan. Hän ei puhunut liturgiaa vaan asiallista asiaa arkikielellä. Tästä Sipilästä on enää vähäisiä rippeitä jäljellä.

 
Yrjö Rautio
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.
 
 
 

Yrittäjä Juha Sipilä (kesk) oli politiikan outolintu, kun hän nousi Suomen keskustan puheenjohtajaksi kesällä 2012. Vielä senkin jälkeen, kun hänestä oli tullut pääministeri keväällä 2015, oli aihetta uskoa, että hän olisi hyvin toisenlainen poliitikko. Toisin on käynyt.

Itsekin odotin paljon Sipilästä. Taisin sanoa jopa, että hän on parasta, mitä Suomen politiikassa on tapahtunut vuosiin. Uskoin, että hän toisi politiikkaan kipeästi kaivattuja uusia ideoita ja raikkaita tuulia.

 

Haastattelin Sipilää Apu-lehteen keväällä 2012. Sain hänestä erittäin myönteisen kuvan. Hän vaikutti kaikin puolin kunnon mieheltä. Hän ei puhunut liturgiaa vaan asiallista asiaa arkikielellä. Tästä Sipilästä on enää vähäisiä rippeitä jäljellä. Häneltä käy sujuvasti jo mustan väittäminen valkoiseksikin.

Tuorein esimerkki tästä ovat hänen lausuntonsa aseviennistä Ylen pääministerin haastattelutunnilla viime sunnuntaina (23.10.). Hän kiisti linjan muutoksen, vaikka se on selvä. Hän vakuutti, että ihmisoikeusnäkökulma ohjaa asevientipäätöksiä.

Suomi vie aseita muun muassa Turkmenistaniin, Uzbekistaniin ja Saudi-Arabiaan. Ihmisoikeusnäkökulma siis ohjaa viemään aseita juuri sinne, missä ihmisoikeuksia poljetaan? Tätä Sipilä tuskin kuitenkaan tarkoitti.

Sipilä kiistää, että Suomi rikkoisi kansainvälistä asevientisopimusta ja vetoaa siihen, että Suomi seuraa muiden Euroopan maiden linjaa. Väite tuo väistämättä mieleen perustelut, joilla Suomi on kiristänyt maahanmuuttolinjaansa ja tehnyt mm. perheiden yhdistämisen käytännössä mahdottomaksi.

Todellisuudessa sekä asevienti- että turvapaikkapolitiikkaa ohjaavat kansallinen itsekkyys ja taloudelliset edut eikä suinkaan ihmisoikeusnäkökulma.

Varsinkin asevienti on hyvin kyynistä puuhaa. Aseita ei saisi viedä maihin eikä alueille, joilla niitä eniten tarvitaan. Niitä ei saisi käyttää ainoaan tarkoitukseen, johon ne on tehty: ihmisten tappamisen. Niinpä niitä ollaan vievinään vain maihin, jotka eivät niitä oikeastaan tarvitse eivätkä käytä.

Asevientiin Suomella ei ole taloudellista pakkoa. Sillä olisi varaa esiintyä ryhdikkäänä sopimusten korkeiden periaatteiden noudattajana. Turvapaikkapolitiikassa se olisi paljon vaikeampaa. On nimittäin totta, ettei Suomi voi olla paljoa houkuttelevampi kuin muut EU-maat.

Sillä Sipilällä, jota kerran haastattelin, olisi varaa ja rohkeutta myöntää avoimesti eettiset ristiriidat, jotka liittyvät turvapaikka- ja asevientipolitiikkaan. Nykyisellä Sipilällä ei tätä rehellisyyttä ja rohkeutta ole.

Pääministerillä ei ole niihin varaa. Vai olisiko sittenkin? Mitä seuraisi, jos olisi? Se olisi ollut kiintoisaa nähdä. Silloin olisi saatu vastaus ikuisuuskysymykseen, onko rehellisyys mahdollista politiikassa. Nyt tuo mahdollisuus on menetetty, ja sitä suren. Pidän Sipilää yhä kunnon miehenä, mutta en liitä häneen enää suurempia toiveita kuin muihin poliitikkoihin.

Sipilän pääministerikauden alkua ovat leimanneet ainaiset päätösten perumiset ja muuttamiset. Niiden rahallinen merkitys ei ehkä ole suuri, kuten Sipilä sanoo, mutta juuri tästä sähläyksestä tämä hallitus muistetaan.

Sähläys kertoo heikosta asioiden valmistelusta. Mutta se kertoo Sipilästä myös hyvää: hän pystyy pragmaattisena poliitikkona etsimään ketterästi uusia teitä, jos yksi tie osoittautuu kulkukelvottomaksi.

Sipilä on onnistunut monissa tärkeissä asioissa. Hallitus sai haluamansa kilpailukykysopimuksen. Hallitus on säilynyt hyvin koossa hankalasta pohjastaan huolimatta. Jopa Perussuomalaiset ovat pysyneet yllättävästi ruodussa, eivät tosin niinkään Sipilän, vaan Timo Soinin ansiosta.

Keskusta on säilyttänyt kannatuksensa ja kilpailee yhä Sdp:n kanssa tasaväkisesti suurimman puolueen asemasta. Se on melkoinen saavutus pääministeripuolueelta. Tämä tekee Sipilän asemasta omassa puolueessaan horjumattoman ja pitää hänen puolueensa yhtenäisenä. Siitä on aikaa, kun keskustan asiat ovat olleet näin onnellisesti.